keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

SpaceX:n megaraketti debytoi ensi vuonna laukaisukompleksista 39A.

SpaceX solmi maanantaina 20 vuoden mittaisen sopimuksen vuokrata ja operoida yhtä Kennedyn avaruuskeskuksen historiallisista laukaisualustoista ja yhtiö aikoo suorittaa ensi vuonna maailman voimakkaimman kantoraketin debyyttilaukaisun laukaisukompleksista 39A.

Sopimuksen myötä laukaisukompleksin 39A hallinta siirtyy kaupallisen avaruustoiminnan yhtiölle, jonka suunnitelmissa on käyttää laukaisualustaa Falcon Heavy -kantoraketin ensimmäisiin laukaisuihin. Falcon Heavy on suorastaan mega-luokan kantoraketti jonka 1. vaiheessa on 27 rakettimoottoria jotka tuottavat yhdessä melkein 2000 tonnin työntövoiman.

Laukaisualusta 39A oli historiallisten Apollo-kuulentojen ja avaruussukkulalentojen lähtöpaikka mukaanlukien vuoden 1969 Apollo 11 kuulennon, sekä ensimmäisen ja viimeisen avaruussukkulalennon vuosina 1981 ja 2011.

Gwynne Shotwell lupasi yhtiön ottavan kaiken irti laukaisualueesta sanoen tiimiensä toimivan jo projektia tukevissa tehtävissä ja sanoi myös että Falcon Heavy tullaan laukaisemaan matkaan ensimmäisen kerran laukaisualustalta 39A aikaisin ensi vuonna. Hän sanoi myös että laukaisualustaa tullaan käyttämään myös vielä valmistuvaiheessa olevien miehitettyjen Dragon-kapseleiden laukaisuissa. Miehistönkuljetuksesta avaruusasemalle on vielä kilpailutus kesken ja SpaceX:n lisäksi siitä kilpailevat Boeing ja Sierra Nevada.

Laukaisualusta 39A on SpaceX:n kolmas laukaisutukikohta jo olemassa olevien läheisen laukaisualueen ja polaariratalaukaisuihin soveltuvan Kalifornian Vandenbergin laukaisualueen lisäksi. SpaceX:n Falcon 9 kantoraketti on lentänyt kahdeksan kertaa, seitsemän kertaa Cape Canaveralista ja kerran Vandenbergistä.

Shotwell mainitsi yhtiön tekevän joitain muutoksia laukaisualustaan 39A, mutta aikoo jättää laukaisukompleksin historialliset elementit rauhaan. Tehty sopimus on jälleen yksi merkittävä virstanpylväs avaruuskeskuksen muutoksessa sukkulalentojen päättymisen jälkeen. Lockheed Martin perusti tehtaan Orion-kapselin valmistustyötä varten avaruuskeskuksen Operaatiot ja Tarkistukset -rakennukseen ja Boeing suunnittelee keskittävänsä CST-100 miehistökapselinsa ja ilmavoimien X-37B minisukkulan rakennus- ja prosessointityöt kahteen avaruussukkulaohjelman käytössä olleisiin hangaareihin.

NASAn lehdistötiedotteen mukaan SpaceX käyttää ja ylläpitää laukaisualusta 39A:ta omalla kustannuksellaan. NASA käytti vuosittain noin miljoona dollaria laukaisualustan ylläpitoon. NASA ei näe tarvetta laukaisualustalle 39A omissa avaruustutkimusohjelmissaan. Läheinen laukaisukompleksi 39B sai kasvojenkohotuksen joka suoritettiin viimeisinä neljänä vuotena. Se koostui sukkulaohjelman huoltotornien romuttamisesta, putkiston ja polttoainetankkien huollosta ja perusparannuksista, ja sähkö- ja viestintäverkon modernisoinnista.

Laukaisualusta 39B on NASAn syvän avaruuden tutkimiseen tarkoitetun SLS-rakettijärjestelmän koti ja sen tarkoitus on lähettää miehistöjä syvän avaruuden tutkimuskohteisiin. NASAn suunnitelmissa ensimmäinen kohde olisi asteroidi joka olisi tarkoitus sijoittaa stabiilille kiertoradalle Kuun lähelle robottialuksen avulla. Ensimmäinen SLS-testilaukaisu olisi tarkoitus suorittaa vuoden 2017 loppuun mennessä.

Shotwell sanoi SpaceX:n suunnittelevan rakentaa uusi hangaarirakennus lähelle laukaisualustaa 39A, jossa voitaisiin kasata kantoraketteja vaakatasossa ennen kuin ne siirretään laukaisualustalle ja nostetaan pystyasentoon. Falcon Heavy on yhtiön isoin kantoraketti. Se koostuu kolmesta kerosiinia käyttävästä Falcon 9 1. vaiheesta ja ylävaiheesta joka on evoluutioversio Falcon 9 ylävaiheesta. Jokaisessa Falcon 9 1. vaiheessa on 9 Merlin 1D rakettimoottoria. Falcon Heavy käyttää yhteensä 28:a moottoria ja tulee olemaan maailman tehokkain kantoraketti kun se laukaistaan matkaan ensimmäisen kerran vuonna 2015.

SpaceX:n mukaan Falcon Heavy voi kuljettaa matalalle kiertoradalle 53 tonnia ja lähettää 13 tonnia kohti Marsia. Laukaisuvalmiiksi tankattuna se painaa yli 1600 tonnia. Falcon Heavy oli alunperin tarkoitus laukaista ensi kertaa Vandenbergistä mutta tämä uusi sopimus laukaisualustasta 39A antaa yhtiölle mahdollisuuden suorittaa laukaisu Floridasta.

SpaceX:n Emily Shanklin kertoi että ennen eilistä heillä ei ollut laukaisualusta 39A:ta. Kun sopimus solmittiin, Falcon Heavyn laukaisu Floridasta alkoi tuntua eniten järkevältä ajatukselta. Ensimmäiset yhtiön raskaan sarjan laukaisut suoritetaan Floridasta ja laukaisukompleksi 39A:n tulee rakennus hyötykuormien integrointiin pystyasennossa, joka on sotilaspuolen laukaisujen vaatimus.

Ilmavoimat vaativat kaikkein herkimpien ja kalleimpien satelliittiensa asettamista kantorakettiin pystyasennossa. SpaceX:n nykyisen prosessin mukaisesti sateliitit kiinnitetään rakettiin hangaarissa vaaka-asennossa, jonka jälkeen raketti kuljetetaan laukaisualustalle ja nostetaan pystyyn. SpaceX haluaa murtautua mukaan puolustusministeriön ja tiedusteluorganisaatioiden rahakkaille satelliittilaukaisumarkkinoille. Tällä hetkellä Lockheed Martinin ja Boeingin muodostama United Launch Alliance laukaisee yksin kaikki sotilaspuolen isot satelliitit Delta 4 ja Atlas 5 kantoraketeilla.

Ilmavoimat asetti 14 satelliitin laukaisut kilpailutukseen, jotta SpaceX ja ULA - ja muutkin halukkaat yhtiöt - voivat tehdä tarjouksensa muutaman seuraavan vuoden aikana, mutta budjettileikkaukset ja viivästykset uhkaavat typistää kilpailutettavien laukaisujen määrää.

Ilmavoimien ehdoton vaatimus asettaa satelliitit kantorakettiin pystyasennossa on saanut SpaceX:n miettimään konseptiaan ja strategiaansa uudelleen. Pystyasennossa asettaminen vaatii laukaisualustalle kiinteän tai liikuteltavan tornin, jonka avulla voidaan nostaa, asettaa ja kiinnittää satelliitit kantoraketin kärkeen. Laukaisualustan 39A huoltotorni sukkula-ajalta sopisi tarkoitukseen.

NASA valitsi SpaceX:n neuvotteluihin laukaisualustasta joulukuussa Blue Originin protestin rauettua. Jeff Bezosin yritys protestoi valintaprosessia väittäen sen olleen epäreilu, koska sen mukaan NASA oli painottanut että se hakee kompleksille monikäyttöisyyttä jossa useampi toimija voisi käyttää kompleksin laukaisualustaa.

Yhdysvaltain hallituksen vastuullisuustoimisto tutki Blue Originin valituksen ja totesi joulukuussa että NASA ei ole painottanut monikäyttöisyyttä tai painottanut minkään yksittäisen toimijan suuntaan kompleksin tulevaisuutta mietittäessä.

NASA kertoi myös että laukaisukompleksi 39B on avoinna kaupallisille käyttäjätahoille silloin kun SLS ei sitä tarvitse. Kaksi ensimmäistä SLS-laukaisua on tiedossa vuosille 2017 ja 2021, joka tulee olemaan tällä tietoa ensimmäinen miehitetty laukaisu. Näin pitkät välit tarjoavat NASAn mukaan mahdollisuuden laukaista muita raketteja laukaisualustalta 39B.

SLS-kantoraketti viipyy laukaisualustalla  kolmesta viiteen päivää sen jälkeen kun se on siirretty VAB-hangaarista ulos odottamaan laukaisua joten se ei NASAn mukaan luo kuin korkeintaan minimaalisen aikataulukonfliktin muiden laukaisualustan kaupallisten käyttäjien kanssa.

Lähde: http://www.spaceflightnow.com/news/n1404/15pad39a/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti