tiistai 3. huhtikuuta 2012

ATV-ohjelma näyttää tulevan tiensä päähän vuonna 2014.

Jules Verne ATV:n paluu Maan ilmakehään. Kuva: NASA/ESA/Bill Moede and Jesse Carpenter

Euroopan avaruusjärjestö ESA:n ATV-ohjelma näyttää tulevan päätökseen viidennen eli Georges Lemaitre ATV:n jälkeen vuonna 2014. Päätöksiä tiettyjen alihankkijoiden toiminnan pysäyttämisestä on jo tehty.

Nyt sitten ESA:n jäsenvaltiot miettivät miten tulevaisuudessa osallistutaan kansainväliseen avaruusyhteistyöhön. ATV-ohjelma on ollut ESA:n tapa osallistua kansainvälisen avaruusaseman ylläpitoon. Jokainen ATV-lento maksaa noin 600 miljoonaa dollaria. Nämä viisi ATV-lentoa kattavat ESA:n osuuden avaruusaseman kuluista vuoteen 2017 saakka. Jatko on vielä auki ja ESA:n vuosien 2017-2020 osuus on arvoltaan noin 450 miljoonaa euroa. Nyt mietitään siis kuinka jatkossa meneteltäisiin tai mihin suuntaan edettäisiin. Asiaa pohditaan marraskuussa pidettävässä jäsenmaiden ministerikokouksessa.

Saksan, muttei Ranskan ja Italian mieleen, olisi vaihtoehto jossa ESA rakentaisi huoltomodulin NASAn Orion-miehistökapseliin. Se perustuisi ATV:n propulsiomoduliin. Insinöörit Euroopassa ja Yhdysvalloissa tutkivat asiaa, mutta skeptikkojen mielestä kyseessä olisi niin iso päivitys ATV:n järjestelmiin että sen hinta tulisi liian kalliiksi.

ATV:n uniikkikyvylle tuoda suuria määriä polttoainetta ei ole enää tulevaisuudessa käyttöä koska yhdysvallat saa Dragonin muodossa kotimaisen järjestelmän avaruusaseman täydennyksiin ja Bill Gerstenmaierin lausunnoista koskien avaruusaseman tulevaisuudessa vähentyvää polttoaineen rahtaustarvetta voidaan päätellä että VASIMR plasmarakettimoottorijärjestelmää tullaan todennäköisesti tulevaisuudessa käyttämään avaruusaseman ratakorkeuden nostoihin. Niinpä ATV:ta ei tarvita. Lisäksi Japanin HTV-rahtialus kiinnostaa amerikkalaisia ATV:tä enemmän koska siinä on isompi luukku josta saadaan aseman täysikokoiset tutkimusräkit sisään ja ulos.

Lisäksi suunnitelmissa olisi kehittää HTV:stä versio joka voisi tuoda Maahan rahtia avaruusasemalta.

Toivottavasti ESA keksisi jotain hyvää tilalle.

Lähde: http://www.spaceflightnow.com/news/n1204/02atvfuture/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti